Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2017.

Joulu

Mitä joulu merkitsee minulle ja mitä se on. Noh joulu merkitsee perheen kanssa yhdessä olemista ja voimien keräämistä taas uuteen vuoteen. Jouluna on ihana hiljentyä perheen parissa,syödä hyvää ruokaa ja antaa lahjoja ja on tietenkin ihanaa käydä hautausmaalla toivottamassa joulua myös niille jotka eivät sitä voi viettää. Jouluna on ihana kuunnella joululauluja, katsoa jouluelokuvia yhdessä perheen kanssa ja saada lahjoja ja tietenkin antaa niitä eteenpäin. Ehdottomasti jouluna pitää sataa lunta, mutta jos sitä ei sada niin sille ei oikeastaan voi mitään. Tykkään jouluna syödä kaloja, mätia, kaloja, sieni salaattia ja tietenkin joulupuuroa mantelin kera on saatava. Mitä joulu olisi ilman väri? pitää olla punaista, sinistä, kultaista. Mitä mieltä olette pitääkö olla oikea vai teko kuusi? Mielestäni sillä ei ole mitään väliä, mutta parhaan ja aidon metsän tuoksun tietenkin saa oikeasta kuusesta ja minusta oikea kuusi on kaunis ja sitä on kiva koristella kun siitä varisee neulasia. Lemp

Ihemitä tapahtuu

Heippa! sain eilen kuulla iloisen yllätyksen. Olin vähän aikaa sitten osallistunut kyselyyn jossa piti äänestää Cheekin paras biisi/levy ja siellä luki että voi voittaa itselleen ja kaverilleen liput Cheekin lopetus keikalle lahden mäkimonttuun elokuussa. Olin silleen että en varmasti voita ja laitoin ehdotukseni ja sitten eilen minulle soitettiin että olen voittanut kaksi lippu kyseiselle keikalle, en ollut uskoa korviani, enkä meinannut pysyä nahoissani. Olipas se hyvä yllätys. Lauantaina menimme äitini kanssa ostoksille ja kävimme ostamassa siskolleni Villeroy Bochilta neljä kahvi mukia ja sitten meidän oli ihan pakko mennä kamppiin, kun olin nimittäin kuullut että sieltä saa maailman ensimmäistä sirkkaleipää ja sitähän oli sitten pakko ostaa ja testata. Kotiin päästyä testasin leivän ja hiukan petyin, kun odotin siitä jotenkin erillaista ja että ne sirkat olisivat maistuneet joltakin. Leipä maistui ihan tavalliselta leivältä eikä niitä sirkkoja oikein siellä maistanut.

Liikuntaa

Heippa! haluaisin kertoa miten liikunta on tullut osaksi elämääni. Olen alkanut kävellä kotiin 4km pituisia kävelylenkkejä. Se saa myös minut nukkumaan paremmin kun on saanut raitista ilmaa. kyllä tästä vielä hyvä tulee. Tammikuussa olisi tarkoitus päästä salille ja aina välillä 2krt/vko uimaan. Olen myös päättänyt että kävelen portaita ylös, se on ihan hyvää hyötyliikuntaa ja pysyy paikat tervein eikä ala reistailemaan. Toivottavasti motivaationi pysyy pitkään yllä että jaksaisin liikku ettei se ihan heti kohta lopahda.Muistaa vain syödä monipuolisesti ja juoda vettä, sekä jättää herkkuja vähemmälle. Kaikki vaan ei tapahdu ihan hetkessä

Länsimetro + leivontaa

Heippa taas. Vihdoin pitkästä aikaa jaksan kirjoittaa Blogia. Anteeksi etten ole kirkoittanut sitä, tai ollut kovinkaan aktiivinen, mutta nyt siihen tulee muutos. Siis siitä mistä halusin kirjoittaa on että viimeviikon torstaina olin partio harrastulksessa ja meillä oli leipoimiskokous jossa leivoimme suomi100 leivoksia ja teimme rieskoja. Kokokous alkoi hienosti kuunnes muutama alkoi siellä sähläämään, mutta siitä selvitiin hyvin ja sählinki saatiin korjattua ja he onnistuivat tekemään hyviä suomi100 leivoksia ja rieskoja jotka he saivat ottaa kotiin syötäväksi. http://www.kinuskikissa.fi/siniristileivokset/ https://www.myllynparas.fi/reseptit/ohrarieska Eilen näin parhaan kaverini ja kävin ostamassa kaksi mattapintaista punaisen sävyistä huulipunaa ja ostin myös helsinki laukun itselleni, kavimme myös picnicissä kahvilla. Köävimme myös ajamassa länsimetron uuden reitin, vihdoinkin de metro on valmis, ei siihen mennyt kuin 10 vuotta. Vietin myös koko viikonlopun poikaystäväni luo

Keikat ja Tapahtumat

Heippa taas pitkästä aikaa. En ole jaksanut kirjoitella, koska ei ole ollut mielenkiintoa saati voimia kiitos pimeyden, mutta nyt taas olisi intoa kirjoitella. Tammikuun viides päivä on RE:PLAY K-PARTYT Gloriassa odotan innolla että pääsen sinne. https://www.facebook.com/events/1556342954454954/   ja olen menossa kaverini kanssa Kpop bändi HALON keikalle Gloriaan 4.3.18 Olen kuunellut HALOA sen perustamis päivästä lähtien eli 2014 alkaen. HALO on kuusi henkinen poika ryhmä johon kuuluu Dino, Inhaeng, Oon, Jaeyong, Heechun jaYundong. Heidän Johtajansa on Oon. En osaa sanoa kuka olisi minun ykkös lempi jäseneni, kaikki ovat omalla tavalla ihania ja yhdessä he muodotavat bändin jota kuuntelen mielelläni. Olemme myös kaverini kanssa menossa katsomaan Mamma Mia musikaalia toukokuussa messukeskukseen. Odotan innolla mitä tuleman pitää, nimittäin leffa ja musiikit on olleet parhaita,siksi odotan paljon tuolta musikaalilta. Ja olemme luultavasti menossa katsomaan kavereideni kanssa Harry