Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

BTS Jin ja Taehyung

Heippa haluan puhua teille BTS:n kahdesta jäsenestä nimeltä Jin ja Taehyung. Aloitetaan Jinistä, hän on minulle todella mysteeri, en ole pistänyt häntä mieleeni yhtä paljon kuin muita jäseniä, sen vain tiedän että hänellä on hyvä laulu ääni ja varsinkin poikien uudella levyllä Jin saa enemmän näkyvyyttä, ja huomaa kuinka hän on huimasti kehittynyt tanssijana ja päässyt esiintymään enemmän, jäämättä taka-alalle, jota hän teki usean vuoden ajan. Voin vain sanoa että hienoa huimasta kehityksestä Jin. Puhutaampa sitten hetki meidän Taehyungista. Tapasin hänet ensikertaa jo spring Day mv:n aikana, mutta hän ei ollut niin iso juttu minulle vielä tuossa vaiheessa, mutta sitten kun Dna julkaistiin ja mister Taehyung alkoi laulaa, niin siitä alkoi minun ja Taen kohtaaminen. Voi sitä hetkeä, nimittäin nyt Teasta oli tullut minulle, muutakin kuin vain jäsen muiden joukossa. Nyt hän kuuluu minun Top 3 parhaimpiin jäseniin Suga ja Jiminin kassa. Taella on valtava hieno ja erikoinen.ääni jolla

BTS:n Suga

Heippa taas pitkästä aikaa. Blogitekstiä minulta ei ole tullut, mutta yritän kirjoittaa niin paljon kuin saan vain aiheita. Halusin kertoa teille oman mieli piteeni BTS:n rap artisti Sugasta. Suga on minusta yksi bändin valloittavimmista ja hauskimmista jäsenistä, sillä on osaa naurattaa muita ja on vain oma itsensä. Olen pitkään pohtinut että koska näkyy hurja kehitys miehen kohdalla, ja nyt se sitten tuli uuden love yourself tear nimisen biisin myötä. Katsokaa vaikka biisiä nimeltä Anpanman  https://youtu.be/O7JAiVO6UDY   Sen on kirjoittanut RM ja Suga. Minusta kyseinen kappale on hyvä, ja hyvällä tavalla huvittava. Sugalla on monta nimeä, ja tunnetuimpia on Min Yoongi, Suga, August D. Kavereideni kanssa keskuudessa kutsun Sugaa nimellä alttari Suga, nimi tuli siitä, kun kerran kerroin haluavani laittaa yhden kaapin päälle monen monta kuvaa Sugasta, ja kaverini sanoi vitsillä että sehän on kuin alttari ja että voin "palvoa" Sugaa, ja siitä päivästä lähtien pikku miehellä