Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Uusi harrastus

Heips! haluaisin kertoa, nimittäin olen aloittanut uuden harrastukesen. Jooga on minusta todella kivaa, siinä pääsee kokeilemaan mihin oma keho pystyy ja pohtimaan ja kuuntelemaan omaa kehoa ja sen hyvinvointia. Minulla olisi myös mahdollisuus noin 100 metrin päähän mennä salille joogaamaan, mutta tykkään tehdä sitä yksin ja kaikessa rauhassa, ilman että on kiirettä tai nopeaa tahtia. Olen huomannu sen että joogan avulla pikku hiljaa yletyn kehossani paikkoihin johon en ilman ylettynyt, eli jooga notkistaa ja unen laatu paranee huomattavasti.  Miten päädyin joogaa harrastaan, oikeastaan se lähti siitä , kun olen ihaillut kaikkea itämaista etenkin Meditaatioita ja sitten kaikkia unisieppareita ja pidempään miettinyt että miltähän jooga mahtaisi tuntua, että se näyttää todella kivalta, Onneksi päätin aloittaa jooga harrastuksen, olen siitä todella kiitollinen itselleni,ettö sellaisen päätösken sain aikaan. Hyvä minä! Haluaisin kerota vielä omat jooga ohjeeni kaikille jotka mie

Syksy ja rentoutus

Hei taas! Nyt on alkanut syksy ja sekös pnkin ihanaa. Odotan että pääsen polttamaan kynttilöitä ja nauttimaan peiton alla olemisesta ja kaakaosta, sekä vesisateen äänestä. No mutta se mitä oikesti haluisin kertoa on että vietin 3 päivää poikaystäväni luona ja eilen kävimme katsomassa ihmeperhe elokuvan, joka oli ihan hyvä. Ei mitenkään paras, mutta katsottava. Tänään menemmä käymään poikaystäväni isänluona. Rentoutuminen viikonloppuna on kivaa, mitkäs teidän tapanne ovat rentoutua viikonloppuna, tai mitä tykkäätte silloin tehdä? Hyvää syksyn odotusta kaikille. Ps: jos minua oikein painaa joku tai se muodostuu ihan stressiksi, niin minun tapani on lähteä salille tai meditoida tai ihan vai joogata, joka sekin on on kivaa.